Vain taivas rajana<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Katselen noita liian laihoja malleja. En voi olla tuntematta katkeruutta. Jos media ei painostaisi olemaan sellainen, sairaalloisen laiha. Menetys oli niin tuskallinen. Haluan että kuulette tuskani.
Oli joulukuu. Kietouduin lämpimämmin takkiini. Kata, tyttöystäväni, on aina myöhässä. Hetken jouduin istumaan kylmällä ja lumisella penkillä. Kohta Kata kuitenkin juoksi minua vastaan. Hänen tummat lyhyet hiuksensa ylsivät juuri olkapäille. Musta pitkä takki oli lumen peitossa. Hän istahti viereeni. Kata oli melko kalpea. Hän tervehti minua. Olimme lähdössä elokuviin. Nousimme bussiin, joka veisi meidät teatterille.
Bussimatka ei kestänyt kauaa. Teatterissa huomasin, että Kata näytti entistä pienemmältä. Ainahan Kata oli pieni ollut, mutta nyt ruskean jakun alla näytti olevan vai luuta ja nahkaa. Ostin meille popcornia, mutta Kata ei koskenut niihin sormellakaan. Ei Kata ollut koskaan herkuista välittänyt, mutta nyt joki oli toisin. Kata ei näyttänyt yhtä iloiselta ja punaposkiselta kuin ennen. Tiesin, että Kata oli erittäin herkkä noiden asioiden suhteen, joten päätin antaa asian olla.
Pääsimme sisään saliin. Penkit olivat mukavan pehmeät. Olimme valinneet Nicole Kidmanin tähdittämän elokuvan. Hän oli laiha. Käännyin katsomaan Kataa. Hän tuijotti herkeämättä naista elokuvassa. Ilmekään ei värähtänyt. Päätin antaa asian olla ja nauttia elokuvasta.
Olimme tulleet elokuvista, ja olin saattanut Katan kotiin. Tiesin että häntä vaivasi jokin. En kuitenkaan saanut ajatuksesta otetta. Päätin jättää asian puimisen huomiseen. Kysyisin Katalta mikä häntä vaivaa.
Nukkumaan mennessäni olin rauhallinen. Mutta nukkuessani en ollut. Tiesin nähneeni unta. Uni oli levoton. Ja levottomana heräsin.
Aamulla puhelin oli soinut. Soittaja oli kertonut että Kata oli sairaalassa. Katalla oli anoreksia.
Sairaala oli liian steriili. Liian valkoinen. Ilmapiiri oli liian hiljainen. Tiesin, että kuolema oli täällä. Jouduin odottamaan kauan. En olisi edes päässyt Katan luokse, ellei hänen äitinsä olisi sitä pyytänyt.
Kata oli niin heiveröinen ja kalpea. Jonkinnäköinen letku meni hänen nenäänsä. Miksi en koskaan ollut tullut ajatelleeksi anoreksiaa? Olin varma, että anoreksia oli vaivannut Kataa siitä lähtien kun olimme tunteneet toisemme. Istahdin Katan viereen sängylle. Istuin Katan vieressä iltaan asti. Aina niin kauan, kunnes aurinko laski. Emme sanoneet sanaakaan.
En voinut olla ajattelematta Kataa. Sitä miten hän kärsi. Tiesin ettei hän selviäisi. Romahdin, kun sain tietää olleeni oikeassa. Vihasin itseäni. Mutta nyt vuoden jälkeen kaikista näistä tapahtumista tiedän, että syyllistin itseäni turhaan. Tiesin, että Katan ei olisi pitänyt kuolla. Miksi kuolemalla rangaistaan siitä, että yrittää täyttää nykymaailman ulkonäkövaatimukset? Meidän pitäisi muuttaa käsityksiämme. Meidän ei pitäisi pyytää ihmisiä muuttumaan. Katan ei olisi pitänyt elää tällä vuosituhannella. Se tuhosi hänet. Mutta kuka tietää? Jospa hän kuitenkin pääsi parempaan paikkaan. Kerran täällä kuitenkin eletään. Ja Katan elämä ei ollut parhaasta päästä.
