Lucifer istui siinä taas. Kuin kiusatakseen. Hänen vaaleat hiuksensa valuivat silmille, ja tummat silmät hiusten takana näyttivät varoittavilta. Luciferin musta kaapu oli rypyssä, ja paljas sääri näkyi sen alta. Kätensä hän oli ristinyt rinnalleen. Hän tuijotti minua herkeämättä. Kaikki hänessä teki minut hulluksi. Yritin aina kääntää katseeni pois, mutta tunsin tummien silmien katselevan valppaina minua.

Luciferin hahmo oli vahvistunut päivä päivältä. Ensin se oli ollut oikeastaan vain epämääräinen varjo, mutta nyt se näytti jo melkein kiinteältä. Pelkäsin sitä päivää, jona se olisi täydellisen kiinteä. Kun käteni ei enää menisikään siitä läpi, mitä sitten tapahtuisi? En olisi halunnut ajatella langennutta enkeliä, mutta mitä muutakaan voisin tehdä, kun se kulki kannoillani joka hetki.

Kukaan muu sitä ei tietenkään nähnyt, olin sen kanssa yksin, ja se oli yksi suurimmista peloistani. Olin alkanut jopa näyttää siltä. Ihoni oli nyt harmaa ja kalpea, silmät olivat painuneet kuoppiinsa. Olin jo niin laiha, että kylkiluut näkyvät liiankin selkeästi ihoni läpi. Näytin kuolleelta, ja siltä minusta alkoi tuntua sisältäkin. Unessakaan en saanut olla rauhassa, mutta se tarjosi edes jonkinlaisen suojan. Nukuin nykyään paljon, melkein kaiken aikani, paitsi silloin kun olin kaupungissa.

Pelko kouristi taas sydäntäni, kun suljin silmäni. Melkein jo toivoin kuolevani yön aikana, niin paljon inhosin Luciferia, ja hänen piinaavaa läsnäoloaan.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Lucifer seurasi minua. Yritin nopeuttaa askeltani, mutta hän pysyi silti kannoillani. Kaupunki oli pimeä, ja minä pelkäsin enemmän kuin koskaan. Hän oli alkanut yskiä. Yskä oli limaista, ja joinakin onnettomina öinä, jouduin kuuntelemaan sitä kaikki ne pitkät tunnit. Olin loukussa, enkä löytänyt tietä ulos. Saavutin siltaa hetki hetkeltä. Mutta hetkeä ennen, jäätävä ääni pysäytti minut. Se oli kamalampaa kuin tuntikausien yskiminen yöllä. Se oli kamalampaa, kuin mikään. Aivan kuin Luciferin ääni olisi lävistänyt koko kehoni. Olin nyt haavoittuvampi kuin koskaan. Näin hän sanoi: Lampaani, sinuna en tekisi tuota. Lucifer sai minut niin pois tolaltani, että romahdin kylmälle asfaltille. Sinä yönä hän ei sanonut enempää. Se sai minut unohtamaan ajatukseni. Lammas oli ensi kertaa totellut paimentaan.

Moneen päivään ei Lucifer sanonut mitään. Hän oli hiljaa, ja katseli minua tarkkaillen. Pelko oli hetkeksi heikennyt sydämestäni hänen puhuttuaan. Nyt pelko kuitenkin alkoi taas vallata mieltäni.

Hain edelleen tuntematonta turvapaikkaa, mutta sitä en löytänyt. Silta alkoi taas näytellä suurinta osaa ajatuksissani. Lucifer alkoi jäädä taka-alalle, aina kun ajattelin pääseväni pois. Halusin kipeästi löytää paikan, johon hän ei seuraisi minua. Vaihtoehtoni alkoivat olla vähissä.

Vesi näytti niin kylmältä sillalta katsottuna. Olin taas kävellyt sinne yön pimeydessä. Luciferin kasvot olivat varmastikin jääneet pysyvästi verkkokalvoilleni. Näin hänen kasvonsa, vaikka hän olikin oikeasti selkäni takana. Hänen läsnä ollessaan halusin hypätä, mutta jokin kuitenkin sai minut ajattelemaan. Mitä jos löytäisin toisen pakopaikan? Silloin Lucifer puhui toisen kerran.

Lampaani, ethän halua olla kuten minä? Ja enhän minä halunnut. Lähdin kotiin, ja paimeneni seurasi minua.

Turvallisuuden tunne täytti minut nykyään aina kun Lucifer puhui. Silti hänen kylmä karkea äänensä sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Mutta jokainen puhumaton hetki valoi pelkoa sieluuni, jos minulla ylipäätään sellaista oli.

Luciferin tulon syy oli edelleen hämärän peitossa, mutta aloin silti käsittää jotakin. Hän puhui aina, kun olin tekemässä jotkin ratkaisevaa.

Pelon alkaessa hävetä, peilikuvanikin muuttui. Nyt näin hintelän mustahiuksisen pojan, joka ei enää näyttänyt ollenkaan niin sairaalta. Siniset silmät alkoivat näyttää normaaleilta, ja ihokaan ei enää oikeastaan ollut harmaa. Tunsin tiettyä kiitollisuutta Luciferia kohtaan, mutta viha täytti silti mieleni useimmat kerrat.

Sillalla käynnit täyttivät yhä useimmat yöni. Mutta Luciferin ei ollut tarvinnut varoitella minua. Olin tyytynyt usein vain katselemaan mustaa vettä, jokin siinä veti minua puoleensa, mutta Luciferin sanat soivat taukoamatta päässäni. Yön pimeys oli myös yksi pelkoni, eivätkä kaupungin kelmeät katuvalot poistaneet sitä.

Vähitellen minusta oli alkanut tuntua, että pelkäsin itse elämää. Elämän pelko olisi ollut hyvä selitys kaikkeen, paitsi Luciferiin. Olin jo harkinnut lääkärissä käyntiä, mutta en halunnut tulla suljetuksi laitokseen. Siellä en ainakaan olisi turvassa jatkuvien kokeiden alla.

Eräänä yönä olin vihainen. Erittäin vihainen. Jalkani veivät minut tottumuksesta sillalle. Puristin käsiäni nyrkkiin niin kovaa, että rystyset olivat aivan valkoiset. Keskityin katsomaan eteenpäin, en olisi halunnut kuulla Luciferin hiljaisia askelia takanani.

Olin jo heilauttamassa itseäni kaiteelle, kun hän puhui taas pitkästä aikaa. Lampaani, tule alas sillalta, hänen hiljainen mutta läpitunkeva äänensä käski. En ajatellut mitään, pelko väistyi vihan tieltä, ja silloin avasin suuni ensikertaa Luciferille: En ole lampaasi! Minä olen Kane. En tarvitse sinua, en pelkää sinua, et ole muuta kuin saastainen musta langennut enkeli, joka ei löydä paikkaansa!, huusin niin kovaa, että ohi kulkevat pyöräilijät alkoivat polkea nopeampaa. Tuijotin suoraan Luciferin tummiin silmiin. Olin hengästynyt. Pelko oli väistynyt, ja tunsin enää raivoa. Kohotin oikean nyrkkini, ja iskin Luciferin kasvoihin niin kovaa kuin pystyin. Käteni ei todellakaan mennyt hänestä läpi, vaan osui kivuliaasti Luciferin kovaan leukaan. Raivon sekainen onni täytti ajatukseni, kun näin verta hänen kasvoillaan. Lucifer teki jotakin, mitä en olisi koskaan kuvitellut hänen tekevän. Hänen kapeat huulensa kääntyivät hymyyn.

Olen iloinen Kane, vihdoin ymmärrät, hän sanoi, ääni oli pehmeämpi kuin aiemmin.

 Mitä sinä puhut? Miksi teit tämän minulle?, vaadin saada tietää. Lucifer vain pudisti päätään hiljaa, edelleen hymyillen.

Takaisinmaksun aika, hän sanoi. Ne olivat viimeiset sanat, jotka hän ikinä päästi suustaan. Paimeneni Lucifer oli saanut minut oikeaan suuntaan.

Lucifer hälveni päivä päivältä. Jouduin käymään kaikki tuskalliset vaiheet läpi takaperin. Kaikki ne vaiheet, jotka hän oli suorittanut tänne tullessaan. Mutta pelkoa ei enää ollut. Oli vain minä, ja minun ajatukseni. Rakkaani Lucifer ei enää ikinä häiritsisi minua.