Luku 9-Italia
<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
En voinut uskoa, että Nate oli kierrättänyt minua joka puolella Roomaa! Naten luottokortti varmisti meille taksikuskin koko päiväksi. Kuolleilla ei näyttänyt olevan rahasta pulaa. Tai ainakaan Natella ja Kaylla ei ollut. Nate vei minut katomaan Circus Maximusta, Forum Romanumia, ja tietenkin Colosseumia. Olin aina ollut kiinnostunut antiikin Roomasta, mutta en ikinä ollut kuvitellutkaan näkeväni kaikki nuo paikat oikeasti.
"Nyt me menemme ostamaan sinulle uuden mekon!" Nate ilmoitti suu virneessä. En ollut mitenkään innokas ostoksilla kävijä, mutta rajattomasta rahamäärästä olisi varmasti hyötyä. Ehkä jopa löytäisin mekon, josta pitäisin.
Nate johdatti minua pikku putiikkeihin, jotka olivat todella kalliinnäköisiä. Kävimme monissa kaupoissa, enkä löytänyt mitään. Kuitenkin, kun Nate johdatti minut kotoissaan kauppaan kadun kulmassa, löysin etsimäni.
Kello kilahti, kun astuimme sisään. Kaksi hieman vanhempaa naista tuli meitä kohti hymyillen. Naiset sanoivat jotakin italiaksi, kohdistaen sanansa selvästi minulle. Katsoin Natea apua anoen. Hän hymyili minulle leveästi, ja kääntyi sitten sanomaan jotakin naisille. Naiset nyökyttelivät päätään innoissaan, tarttuivat minua kädestä, ja johdattivat rekin luo, joka oli täynnä mekkoja.
"Katso siitä", Nate kehotti, ja minä aloin kuuliaisesti katsella mekkoja. Kaikki olivat kauniita, paljon hienompia kuin edellisissä liikkeissä. Huomasin rekin perällä siniharmaan mekon. Se oli vyötäröön asti ihoa myötäilevä. Helma oli kuin prinsessamekossa, ja laskeutui kauniisti. "Nate, haluaisin kokeilla tätä", sanoin nostaen mekon hänen nähtäväkseen. Nate katsoi ensin mekkoa, nyökkäsi sitten hyväksyvästi, ja selitti naisille jotakin.
Vaikka itse sanoinkin, mekko sopi minulle täydellisesti. Se todella sopi silmieni väriin. Katselin itseäni hetken peilistä, ennen kuin naiset tunkeutuivat koppiin, ja vetivät minut ulos näytille. He taivastelivat jotakin kovaan ääneen katsellessaan minua mekossa. "He sanovat, että olet todella kaunis. Eivät kuulemma ole ikinä nähneet kauniimpaa vaaleahiuksista", Nate kertoi suu hymyssä. Punastuin hieman hänen sanoistaan. Nate asteli selkäni taakse niin, että näyimme molemmat peilistä. Hän asetti kätensä hellästi hartioilleni ja sanoi: "Ja minä olen melkein samaa mieltä. Paitsi että mielestäni olet kaunein ihminen koko maailmassa!"
Nate vaati, että pistäisin mekon heti päälleni. Protestini siitä, että nyt oli marraskuu, ei mennyt läpi. Joten nyt kuljimme Naten kanssa käsi kädessä, ja minä uudessa mekossani. Oli Nate sentään ollut niin ajattelevainen, että oli ostanut minulle mustan neuletakin, jotten palelisi. Aurinko alkoi jo laskea, ja se maalasi taivaanrannan oranssiksi ja punaiseksi. Romanttisuus valtasi mieleni, ja painauduin Naten kainaloon. Ensimmäinen päivämme Roomassa oli onnistunut paremmin, kuin osasin odottaa. Mutta tiesin, että huomisesta tulisi aivan erilainen.
***
Ana oli ihmeissään. Kathy oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Hän istui vieläkin sängyllään pyjama päällään, ja puristi kirjettä kädessään. Kathy oli kirjoittanut kuoreen kauniilla käsialalla Ana. Kirje vaikutti kiireessä kirjoitetulta.
Rakas Ana!
Tiedän että ihmettelet minun odottamatonta lähtöäni. Äitini on kuitenkin sairas. Minun oli palattava viipymättä hänen luokseen, hän tarvitsee nykyään jatkuvaa huolenpitoa. En voi tulla takaisin, joten minun on käytävä kouluni loppuun täällä New Jerseyssä. Tiedän, että Natekin on poissa, mutta voin vakuuttaa, että hän ei ole minun kanssani. Toivottavasti sinulla sujuu hyvin, olen todella pahoillani tästä, mutta minun oli mentävä. Toivottavasti et ole vihainen.
Terveisin Kathy
Ana oli lukenut kirjeen läpi moneen kertaan. Hän oli aamulla herättyään huomannut, että Kathyä ei näkynyt missään, ja jokaisen lipaston päälle oli asetettu kirje. Ana ei ollut lukenut muiden kirjeitä, mutta oletti niiden sisällön olevan melko samankaltainen. Jean oli ottanut asian raskaasti. Hän ravasi huoneessa ympyrää, ja näytti miettivän ankarasti jotakin. Ana ei kuitenkaan jaksanut kiinnittää häneen enempää huomiota.
Kathyn perusteluista huolimatta, Ana ei uskonut tarinaa sairaasta äidistä, ja siitä, että Nate ei ollut hänen mukanaan. Hän oli aivan varma, että Nate ja Kathy olivat jossakin yhdessä. Minkään näköistä järkevää selitystä Ana ei kuitenkaan teorialleen keksinyt.
Pojat olivat tunkeneet huoneeseen 10 jo heti aamutuimaan. Toisin kuin Kathy, Nate ei ollut jättänyt heille minkään näköistä viestiä selittääkseen poissa olonsa. Ainut, kuka ei näyttänyt huolestuneelta, oli Chris. Nopeasti poika tavoittikin Jeanin ja Elliotin katseet, ja vinkkasi heidät pois huoneesta. Anan epäilyt heräsivät heti, kun kolmikko oli siirtynyt käytävään. Ana suunnitteli jo salakuuntelua, mutta ei pääsisi täydestä huoneesta mitenkään ulos ilman, että herättäisi epäilyksiä. Niinpä hän tyytyi vain puimaan tapahtumaa Jessen kanssa.
***
Ivy oli surullinen. Hän tiesi, ettei hänen pitäisi olla vihainen Kristenille. Hän oli päättänyt tehdä sovinnon jo muutama päivä sitten, mutta oikeaa tilaisuutta ei vain ollut sattunut kohdalle. Hän päätti, että nyt oli sovinnon aika. Kaikki muut nukkuivat. Ivy hiipi hiljaa Kristenin sängyn vierelle, ja ravisteli tyttöä. "Nyt heräät", Ivy sihahti hiljaa Kristenin korvaan. Kristen hätkähti äkisti hereille, ja näytti hyvin pöllämystyneeltä. Heti kun tyttö huomasi tuijottavansa Ivyä kasvoihin, hänen ilmeensä venähti, ja näytti sulkeutuneelta.
"Kristen, minulla olisi sinulle asiaa. Mennäänkö muualle juttelemaan, ettemme herätä muita?"
Kristen ei sanonut sanaakaan, nyökkäsi vain, ja nousi ylös sängystä.
Ivy oli käynyt tämän keskustelun mielessään jo satoja kertoja, mutta nyt kun keskustelun aika oli, ei Ivy muistanut mitään, mitä oli suunnitellut sanovansa. Siinä Kristen istui häntä vastapäätä, ja oli puristanut huulensa tiukaksi viivaksi. Hän ei ollut sanonut vielä sanaakaan Ivylle.
"Kristen…", Ivy aloitti haparoiden, "Tiedän, että olin sinulle vihainen aivan syyttä. Minun ei olisi pitänyt. En itsekkään tiedä mikä minuun meni, ja myönnän käyttäytyneeni oudosti. En voi moittia sinua vain, koska olit minusta huolissasi. Minä haluan pyytää anteeksi. Ja pyydän sinulta anteeksi niin kauan, kunnes annat minulle anteeksi. Anteeksi, olen todella pahoillani. Voitko antaa minulle anteeksi?" Ivy oli sopottanut kaiken yhteen pötköön hyvin nopeasti, ja kun hän hiljeni, ei huoneesta kuulunut pihaustakaan. Ivyn kysymys jäi leijumaan aavemaisesti ilmaan.
Ivyn mielestä kului pieni ikuisuus, kun Kristen maisteli hänen sanojaan, ja mietti. Ivy liikahteli hermostuneena pelihuoneen nojatuolissa, ja tunsi olonsa erittäin epämukavaksi. Sitten Kristen puhui:
"Ivy, miten sinä voit kuvitellakaan, etten antaisi sinulle anteeksi? Olemme olleet ystäviä ties kuinka kauan, enkä minä aio heittää sitä hukkaan muutaman pikku erimielisyyden vuoksi! Ystävät ovat aina olleet minulle tärkeintä maailmassa, ja sinä tiedät sen! Saat kaiken anteeksi, en minä halua enää riidellä", niin sanottuaan, Kristen syöksyi omasta nojatuolistaan halaamaan Ivyä. Kristen itki vuolaasti, ja itku tarttui Ivyynkin.
Siinä molemmat tytöt vollottivat halaten toisiaan, ja soperrellen molemminpuolisia anteeksipyyntöjä. Ivy tunsi syvää helpotusta, kun oli saanut asiat selviksi. Elämä palaisi normaaleihin uomiinsa. Tai niin normaaleihin, kuin ne Ivyn tapauksessa voisivat palata. Unia hän ei ollut viimeisimmän jälkeen nähnyt, mutta tiesi, että ne palaisivat. Hän ei ymmärtänyt asiaa ollenkaan, eikä hän totisesti aikonut kertoa kenellekään. Kakki pitäisivät häntä muuten aivan tärähtäneenä. Ivy oli toivonut, että Nate olisi hieman valottanut asioita, mutta Ivyn unen takia hän olikin karannut jonnekin teille tietämättömille, eikä Ivyllä ollut enää tilasuutta kysyä. Hän oli kuitenkin vuoren varma, että näkisi Naten vielä. Jotenkin nämä oudot unet sitoivat heidät toisiinsa. Hän tiesi, että unet olivat Natelle elintärkeitä. Ivy vain toivoi tietävänsä miksi.
Myöhemmin illalla Ivy, Yade, Kristen ja Jan, viettivät iltaa pelihuoneessa. Yade oli erityisen tyytyväinen ystäviensä sovintoon, ja oli paremmalla tuulella viikkoihin. Jan oli taas kuin Jan. Häntä eivät riidat yleensäkään hetkauttaneet, ja hän oli ollut koko ajan vain oma itsensä. Juttu luisti liukkaasti, ja kaikilla oli hauskaa. Paitsi Kristenillä, joka murjotti Janille, joka oli voittanut hänen mennen tullen biljardissa.
Kristenkin piristyi äkkiä, kuten hänellä oli tapana, ja kaikki juttelivat iloisesti keskenään. Iloisen puheensorinan keskeytti äkillinen ja odottamaton oven narahdus. Kaikki neljä silmäparia kohdisti katseensa ovelle.
"Terve tytöt!", sanoi pojan ääni, "Ajateltiin tulla piristämään teitä!" Alex huikkasi, ja syöksyi Kristenin päälle.
"Alex! Minä en saa henkeä!" pihisi Kristen. Alex katsoi häntä, ja virnisti pahoittelevasti.
"Anteeksi, kulta", poika sanoi kohteliaasti, nousi Kristenin päältä, ja asetti tytön istumaan syliinsä. Siinä Kristen näytti viihtyvän paljon paremmin.
Muutin pojat astuivat sisään. Will ja Eric leveästi hymyillen, ja Tobias ujosti ympärilleen katsellen.
"Ajattelimme nyt tulla kaikki neljä, kun ei teilläkään näytä enää riitoja olevan", Eric sanoi, istuen Ivyn viereen sohvalle. Hän kietoi kätensä Ivyn hartioiden ympärille, ja suukotti tyttö poskelle.
"Säästäkää meidät tuolta!" Alex kiljui huoneen toiselta puolelta. Eric katsoi häntä kulmat kohollaan.
"Minusta tuntuu, että tuo pyyntö menisi läpi, jos sinä itse et koko ajan osoittaisi tunteitasi julkisesti!"
Jan naureskeli Ericin vieressä sohvalla, pitäen samalla Tobiaksen kättä omassaan.
"Niin, Kristen ja Alex osoittavat tunteitaan ehkä hieman liiankin julkisesti. Teinä en enää ikinä suostuisi istumaan kemian luokan perimmäisessä pulpetissa!" Jan varoitteli pahaenteisesti. Huoneesta kuului kakomista, kun kaikki esittivät oksentavansa. Kristen punastui lievästi, mutta Alex vain virnisteli, ja suuteli Kristeniä tulisesti vastalauseeksi.
"Te siis teitte sovinnon?" Will kysyi asiallisesti, osoittaen kysymyksensä Ivylle ja Kristenille. Molemmat tytöt nyökkäsivät hymyssä suin. Yade hymyili Willin vieressä leveästi, ja painoi päänsä pojan olkaa vasten.
"Mihinkähän ne Nate ja Kathy katosivat? Heitä ei ole näkynyt tunneilla viikkoon. Kun kysyin sitä Analta ja Jeanilta, he vain selittivät jotain epäselvää Kathyn sairaasta äidistä. Natesta ei kukaan tunnu tietävän mitään." Jan pohti.
Kaikki näyttivät hetken kovin mietteliäiltä. Naten ja Kathyn katoamisen arvoitus oli vaivannut heitä jo jonkin aikaa, eikä kukaan ollut saanut kunnon vastausta opettajiltakaan. Yleisesti luultiin, että he olivat karanneet jonnekin yhdessä, ilmoittamatta kenellekään.
Ivyllä ei ollut minkään näköisiä aikomuksia kertoa ystävilleen yöllisestä keskustelustaan Naten kanssa, ja tämän äkillisestä lähdöstä. Ivy tiesi, että mitä harvempi asiasta tiesi, sitä parempi oli.
***
Aamulla tunnelma oli ollut aivan hirveän jännittynyt. Olimme Naten kanssa syöneet aamiaisen hotellihuoneessamme hiljaisuuden vallitessa, eikä hän ollut vieläkään kertonut minulle minkäänlaisia yksityiskohtia. Ainut asia, jonka tiesin, oli että tehtävämme liittyi jotenkin Anan kadonneeseen helminauhaan. Minua alkoi vähitellen ärsyttää Naten puhumattomuus ja salailu. Eikö hän luottanut minuun tarpeeksi kertoakseen asiasta? Olin luullut, että hän kertoisi minulle kaiken nyt, kun hän oli minut raahannut tänne mukanaan.
Siirtelin pannukakkuja lautasellani edestakaisin vihainen ilme kasvoillani. Tarkoitukseni oli viestittää sanattomasti Natelle, että olin pettynyt hänen käytökseensä. Mutta hän ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, katseli vain poissaolevan näköisenä ulos ikkunasta.
Mutristin suutani vihaisesti, ja työnsin lautasen pois edestäni mielenosoituksellisesti. Naten maitokahvin väriset kädet haroivat hänen mustaa tukkaansa, ja tummat silmät näyttivät mietteliäiltä. Oli aika herättää hänet päiväunestaan tähän päivään.
”Herää pahvi!” sanoin hänelle vihaisesti. Nate käänsi silmänsä minuun, ja näytti hämmästyneeltä.
”Mikä nyt on?”, hän kysyi, ja kuulin huolen hänen rauhallisen äänensä lävitse. Huokaisin syvään, ja katselin vaivautuneena käsiäni.
”Olen hieman pettynyt… Minusta on inhottavaa, kun et kerro minulle kaikkea. Sinä vain aina vajoat omiin mietteisiisi, etkä halua jakaa niitä minun kanssani. Etkö sinä luota minuun? Etkö halua, että olen täällä?”, kysyin. Pelon kuuli viimeisen kysymyksen kohdalla. Naten kasvot näyttivät surumielisiltä, kun hän katseli minua. Hän nousi ylös tuolistaan, ja kiersi minun taakseni. Hän kietoi kätensä hartioideni ympärille, ja laski leukansa olkapäälleni.
”Minä rakastan sinua, Kathy. Minä luotan sinuun enemmän kuin kehenkään. Ja minä kyllä kerron, mitä on tekeillä. Mietin vain, että miten kertoisin.”, Nate sanoi, ja huokaisi syvään. Hän alkoi suukotella kaulaani, edeten koko ajan ylemmäs, kunnes tavoitti huuleni. Nate nosti minut pystyyn, ja käänsi minut itseään kohti.
Hän suuteli minua hellästi ja samalla intohimoisesti. Huokasin onnesta. Nate kertoisi minulle kaiken. Hän luotti minuun. Hän rakasti minua.
”Minäkin rakastan sinua”, kuiskasin samalla kun irrottauduin hänestä haukkoakseni henkeä. Nate veti minua lähemmäs itseään, ja laski leukansa pääni päälle.
”Minä tiedän sen rakas, minä tiedän sen.”
En tiedä, kuinka kauan olimme viipyneet siinä varastetussa hetkessä, kun koputus rikkoi hiljaisuuden. Naten vartalo jännittyi. Katselin hänen komeaa olemustaan kummastuneena. Nate irrottautui minusta, jättäen minut siihen. Hän riensi avaamaan ovea.
Sanaakaan ei vaihdettu, kun Nate päästi vieraamme sisään. Ensin sisään astui minun pituiseni nainen. Hänellä oli oliivinruskea iho, pitkät luonnonkiharat, mustat hiukset. Hänen silmänsä olivat ruskeat, ja hän oli hoikka. Hän näytti italialaiselta, samalta kuin suurin osa naisista kaduilla. Seuraavaksi astui sisään mies, jolla oli tummanruskeat kiharat hiukset, jotka ulottuivat olkapäille. Hänen kasvonpiirteensä olivat hyvin veistokselliset. Kovin pitkä hän ei ollut, minua varmaanikin 15 senttiä pidempi. Hänen silmänsä vangitsivat heti katseeni. Ne olivat erikoisen meripihkan väriset. Mies oli lihaksikas, ja toi mieleeni ennemminkin taideteoksen, kuin oikean ihmisen.
Kolmantena sisään astui nainen, jolla oli pitkät platinanvaaleat hiukset. Hänenkin silmänsä olivat saman meripihkanväriset kuin miehen. Hän oli myös samanpituinen kuin mies, ja piirteet kasvoissa olivat melkein identtiset. Olisin pistänyt vaikka pääni pantiksi siitä, että he olivat sukua toisilleen.
Tumma nainen hymyili minulle hieman, ja minä taiteilin huulilleni jonkin hymyn kaltaisen. Mies taas virnisteli minkä ehti, ja näytti siltä, kuin olisi kotonaan tilanteessa kuin tilanteessa. Vaaleahiuksinen nainen taas oli puristanut huulensa yhteen, ja näytti hieman vihaiselta.
Kaikki kolme minulle tuntematonta ihmistä, sekä Nate, astuivat peremmälle huoneistoon. Tummahiuksinen nainen asteli minua kohti käsi ojossa.
”Minä olen Bianca”, nainen kertoi, ja hänen italialaisuutensa paljastui korostuksesta.
”Hei, minä olen Kathy”, sanoin ja hymyilin hänelle lämpimästi. Bianca hymyili minulle, ja viittoi kahta muuta lähemmäksi. Mies astui eteeni, ja kätteli.
”Sebastien”, mies tokaisi, suu edelleen virneessä. Vaalea nainen ei tehnyt elettäkään lähestyäkseen minua. Sebastien huokaisi syvään.
”Tuo tuolla”, hän sanoi osoittaen vaaleaa naista, ”On siskoni, Sabine.” Katselin eriskummallista kolmikkoa, ja käänsin sitten silmäni Nateen, odottaen jonkinlaista vastausta.
”Olemme vanhoja ystäviä”, Nate selitti, mutta ei kuulostanut mitenkään vakuuttavalta.
”Niin todella olemmekin”, Sabine sanoi, vahvasti ranskaksi murtaen. Nyt naisen suu oli kääntynyt hymyyn.
”Mutta emme valitettavasti ole tulleet vanhoja muistelemaan. Me olemme nyt komitean asialla”, Bianca sanoi vakaalla äänellä.
”Meillä olisi asiaa siitä kaulakorusta, Mustastanauhasta.”
Kommentit