Luku 6- Kadonnut helminauha

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Nate oli myöhässä. Äidinkielen tunti oli alkanut jo kymmenen minuuttia sitten. Nate ja Kathy olivat sopineet tapaavansa ennen tuntien alkua. Nyt Nate juoksi kovaa vauhtia pitkin tyhjiä käytäviä. Hetken kuluttua Nate pysähtyi ruskean oven eteen hengästyneenä. Nate veti syvää henkeä, ja koputti oveen. Kohta ovi avautui, ja professori Thomasin tiukat silmät tuijottivat Natea terävästi silmälasien takaan. Naisen tiukka vaalea nuttura kertoi kaikille sen, että hänen kanssaan ei ollut leikkimistä. "Anteeksi että myöhästyin." Professori Thomas astui syrjään jotta Nate pääsi sisään. "Herra Dawson istuu sitten paikalleen. Ja suosittelen huulipunan pois pesemistä", professori Thomas sanoi ja osoitti omaa poskeaan, näyttäen missä Natella oli huulipunaa. Nate kohtasi Chrisin vihaisen katseen. Hänellä oli syyllinen olo.

Nate oli saanut sisareltaan viestin aamulla. Kay oli pyytänyt Natea ottamaan häneen yhteyttä sitten, kun hänellä suinkin olisi aikaa. Koska ruokavälitunti kesti tunnin, Nate päätti että oli aika ottaa yhteyttä Kayhyn.

Nate oli löytänyt siivouskomeron, johon hän lukittautui ja otti yhteyttä Kayhin.  Hän nappasi taskustaan laitteen, jossa oli suuri näyttö. Hän painoi reunimmaista nappia. Kohta näytölle ilmestyi väsyneen näköinen Kay. "Hei sisko." Nate tervehti. "Minulla on asiaa siitä korusta. Anan korusta. Sain juuri vahvistuksen siitä, että se on se koru, jonka pelkäsimmekin sen olevan." Kay sanoi vakavana. Nate pudisti päätään ja hieraisi silmiään. "Me löydämme sen korun, ole huoleti. Me löydämme sen, ja kaikki on taas niin kuin ennenkin." Kay katsoi veljeään. "Minä totisesti toivon että te löydätte sen. Sinä tiedät mitkä ovat seuraukset, jos ette löydä sitä." Nate nyökkäsi. Kyllä me löydämme sen. Luota minuun."

                                                                 ***

Ana oli huolissaan korunsa kohtalosta. Hän oli aina pitänyt korua kauniina, mutta ei koskaan kovin arvokkaana. Koru kylläkin oli arvokas. Niin arvokas, että Ana ei uskaltanut kertoa vanhemmilleen siitä, että koru oli kadonnut. Hän ikävöi kovasti huiluaan. Vaikka hän ei osannut edes soittaa sitä, Ana kaipasi huiluaan. Isoisä oli ollut Analle tärkein sukulainen. Hänestä oli aina tuntunut siltä, että vain isoisä oli välittänyt hänestä aidosti. Äiti ja isä olivat aina jossain muualla, ja heitä ei koskaan kiinnostanut mitä Analle kuului. Heistä oli vain tärkeää, että Ana antoi hyvän kuvan Wellsin suvusta. Kyynel vierähti Ana poskelle. Hän pyyhkäisi sen pois, ja alkoi kirjoittaa kirjettä äidilleen. Kirjettä, jossa hän kertoisi äidilleen mitä helminauhalle oli tapahtunut.

Ana käännähti ympäri kuullessaan oven avautuvan. Ana näki Jessen lyhyen ruskean hiuspehkon ja hymyili. Hän nousi ylös sängyltään ja syöksyi halaamaan Jesseä. Juuri kun Jesse oli suutelemassa Anaa, ovi avautui, ja sisään astui viisi ihmistä. Kathy, Nate, Jean, Elliot ja Chris pelmahtivat kaikki sisään yhtä aikaa. Ana ja Jesse katsoivat heitä kummissaan. "Mitä ihmettä te kaikki täällä toimitatte?" Jesse kysyi. "Ajattelimme vain kysyä Analta, että onko hän löytänyt koruaan." Elliot sanoi ja katsoi Anaa. "Ei, en ole. Olen melko varma että se on varastettu. En koskaan ottanut sitä pois laatikosta." Ana kertoi. Kaikki viisi nyökyttelivät, ja poistuivat samalla oven avauksella. Ana ja Jesse katsoivat kumpikin kiinni olevaa ovea ihmeissään.

                                                                 ***

Nate kertoi meille kaikille, että korun löytäminen oli nyt tärkeämpää kuin koskaan. Olin monta kertaa yrittänyt saada selville miksi koru oli niin tärkeä. Olin varma, että koruun liittyi paljon muutakin, kuin meille annettiin ymmärtää. Olisin halunnut puhua Kaylle, mutta Nate kielsi minua sanoen että Kay oli juuri nyt hyvin kiireinen. Olin murjottanut Natelle kokopäivän. Nate ei varmaankaan ollut edes huomannut sitä, koska olimme kokopäivän olleet etsimässä korua. Minua ihmetytti suuresti se, että etsimme korua paikoista joihin kaikilla oli vapaa pääsy. Kaikki me olimme varmoja että koru oli varastettu, ja varas tuskin olisi jättänyt niin arvokasta korua mihinkään levälleen.

Olin uupunut kokopäivän kestäneestä etsinnästä. Olin päivän mittaan tullut siihen tulokseen, että Nate etsi jotakin muuta, kuin korua. Olin ärtynyt, koska Nate ei voinut kertoa meille mitä etsi. Olisimme varmasti löytäneet etsimämme paljon nopeammin, jos hän olisi vain viitsinyt avata suunsa. Siirryin vessasta huoneemme puolelle. Kaikki muut nukkuivat jo sikeästi. Huomasin että Kimillä oli kädessään juomapullo, ja ajattelin ottaa sen pois hänen kädestään ennen kuin se putoaisi lattialle. Astuin lähemmäs Kimin sänkyä, ja otin pullon pois hänen kädestään. Laskin pullon lattialle. Huomasin pitkulaisen esineen Kimin sängyn alla. Otin esineen käteeni. Se oli huilu. Se oli selvästi Anan tammesta veistetty huilu.

Minä, Ana ja Jean seisoimme kaikki Kimin sängyn ympärillä aamulla. Ana törkkäsi Kimiä kovakouraisesti kylkeen. Kim avasi hitaasti silmänsä. "Jos sinä veit huiluni, niin missä on helminauhani?!" Ana huusi kiukkuisena. Kim nousi istumaan sängylleen. "En minä vienyt koruasi! Vein vain huilun!" Me kaikki katsoimme tiukasti Kimiä. "Halusin vain satuttaa Anaa, en viedä mitään arvokasta. Minua ärsytti se, että Jesse piti enemmän Anasta kuin minusta." Kimin tarina oli uskottava. "Ana, olen oikeasti pahoillani. Minun ei olisi pitänyt viedä huilua." Kim sanoi ja riiputti päätään. Ana taputti Kimiä selkään. "Ei se mitään." Hän sanoi ja halasi nyt itkevää Kimiä. Katsoin Anaa ihailevasti. Minusta itsestäni ei ikinä olisi tuohon. En pystyisi antamaan noin vain anteeksi. Ehkä juuri siksi jouduin helvettiin.

                                                                 ***

Ivy oli herännyt hyvin iloisena. Suurin syy hänen iloiseen mielentilaansa oli se, että hänellä oli heti aamulla kaksi tuntia kuvaamataitoa. Ivy pukeutui reippaasti. Pukeuduttuaan hän hiipi Yaden sängyn viereen, ja vetäisi peiton pois tämän päältä. Yade parahti, ja tavoitteli peittoa takaisin päälleen. Ivy nousi hänen sängylleen ja huusi: "Nyt ylös laiskamadot! Päivä on ihana." Jan ja Kristen vaikeroivat. Viiden minuutin päästä kaikki tytöt olivat kuitenkin hereillä. Yadella oli kiire kotitalouden tunnille, Janilla liikuntaan ja Kristenillä luovaan kirjoittamiseen.

Ivy istui pulpetissaan, erillään muista. Hänellä oli edessään kuva Natesta. Se sama kuva, jota hän oli aikaisemmin luonnostellut, oli nyt saanut värit ja varjot. Ivy nosti kuvan kasvojensa eteen ja tarkasteli sitä kriittisesti. Ivy oli selvästi tyytyväinen työnsä tulokseen, ja lähti näyttämään sitä opettajalle.

Kuvaamataidon jälkeen, Ivy huomasi, että hänellä ei ollut maantiedon kirjoja mukanaan. Ivy kiiruhti äkkiä yläkertaan hakemaan niitä ennen tunnin alkua. Ohittaessaan huonetta numero 10, Ivy huomasi, että huoneen edustalla oli korvakoru. Se oli timantein koristeltu rengas. Ivystä se näytti kovin tutulta. Hän pisti sen taskuunsa, ja päätti kysyä ruokavälitunnilla oliko se jonkun huoneen 10 tytöistä.

Maantiedon tunti kului nopeasti. Ivy suunnisti suoraan ruokalaan. Hän näki kaikki tytöt istumassa samassa pöydässä. Jopa Cat istui siinä, vaikka hän ei yleensä ruokalassa käynytkään. Ivy seisahtui pöydän päähän. "Hei kaikki. Onko tämä korvakoru jonkun teidän?" Ivy kysyi ja kaivoi korvakorun taskustaan. Kaikki viisi tyttöä pudistivat päätään. "Ei minulla olisi edes ikinä varaa ostaa tuollaista korua itselleni." sanoi Kathy. Ivy vain nyökkäsi, ja lähti. Hän oli aivan varmasti nähnyt korun jossain ennenkin. Hän ei vain tiennyt missä.

Ivy liikahti unissaan. Uni oli levoton ja hän kieri sängyssään. Peitto oli tippunut lattialle.

Poika ja tyttö riitelivät. Ivy ei nähnyt pojan kasvoja, koska poika oli niin pitkä. Tytöstä hän näki vain kasvojen alaosan. Tytön hiukset olivat mustat. "Saat odottaa vaikka koko elämäsi, mutta helminauhaa et saa!" sanoi kipakka tytön ääni. Ivy ei muistanut kuulleensa sitä aiemmin. Pojan ääni oli matala. "Briette, sinä tiedät, että tulen saamaan sen. Se on vain ajan kysymys. Pojan käsi sipaisi Brieten hiukset syrjään. Hänen molemmissa korvissaan oli timantein koristellut korvarenkaat. "Niin kaunis…" kuiskasi poika. Poika tarttui Brieten korvarenkaaseen, ja repäisi. Se sai tytön huutamaan kivusta. Hänen korvalehtensä oli revennyt, ja se vuosi verta. "Sinä tiedät, että voitan. Sinä tiedät sen Briette!" poika huudahti, ennen kuin lähti juoksemaan pois. Briette katsoi hätääntyneenä ympärilleen. Hän ajatteli kirkaisunsa herättäneen ihmisiä, joten hän siirtyi hiljaa varjoihin. Hetkessä Briette oli poissa.

Ivy heräsi omaan huutoonsa. Kaikki muut tytöt olivat jo valveilla. Ivy huomasi, että aurinko oli jo noussut. Yade katsoi häntä ihmeissään, sillä hän näytti hätääntyneeltä. Yade istui Ivyn sängylle. "Mikä hätänä?" Ivy mietti hetken, kertoisiko hän totuuden, vai ei. "Se oli vain uni. Ei minulla ole hätää." Ivy tiesi kuitenkin, että se ei ollut totta. Se oli ollut enemmän kuin uni. 

                                                                 ***

Korun etsinnästä oli tullut aivan päätöntä. Etsimme korua taukoamatta. Olin todella kyllästynyt etsintöihin. Istuimme kaikki pelihuoneessa. Kukaan ei ollut tyytyväinen. Me muut valitimme etsintöjen pituutta, ja Nate sitä, että emme olleet löytäneet mitään. Kohta ovi avautui. Kaikki hätkähtivät, ja katsoivat ovea. Kohta punahiuksinen tyttö astui sisään. Ivy hymyili ujosi ja tervehti meitä. "Minusta tuntuu, että minulla on tietoja, jotka saattava kiinnostaa teitä", Ivy kertoi. Nate kehotti häntä jatkamaan. Ivy aloitti kuulemastaan keskustelusta, jossa tyttö ja poika olivat kiistelleet, lapusta, jonka hän oli löytänyt taskustaan, löytämäsään korvakorusta, ja unestaan. Nate katsoi Ivy innoissaan, ja hänen silmänsä kiilsivät. "Kiitos todella paljon Ivy!" Nate huudahti, ja syöksähti halaamaan tyttöä. Tunsin pienen mustasukkaisuuden pistoksen. Ivy hymyili, ja poistui huoneesta.

"Asia on nyt näin, olen etsinyt vihjeitä varkaista jo iät ja ajat, ja nyt Ivy kertoi meille melkein kaiken tarvitsemamme tiedon. Ivyn unet vaikuttavat siltä, että hän näkee tosi tapahtumia, en tiedä vielä mitä tämä merkitsee, mutta Ivyä on pidettävä silmällä, hänestä voi olla suuri apu meille." Nate kertoi kovaa vauhtia. Katsoin häntä hetken ja puraisin huultani. "Entä Briette ja se poika, ne koruvarkaat?" Nate pyöritti peukaloitaan. "Minusta tuntuu, että ainoa asia, joka pitää heidät vielä täällä, on se, että tyttö ei ole antanut periksi. Mutta olen sitä mieltä, että he lähtevä täältä piakkoin. Ja silloin meidänkin on lähdettävä."

Kaikki muut olivat jo lähteneet pelihuoneesta. Nate ja minä jäimme. "Äiti menee huomenna taivaaseen", Nate sanoi hiljaa. Halasin häntä ymmärtäväisenä. Nate katsoi minua ja hymyili surullisesti. "Ajattelin, että haluaisiko tulla mukaan?" Katsoin suoraan Naten ruskeisiin silmiin. Sillä hetkellä niistä heijastui enemmän tunnetta, kuin oli koskaan nähnyt. "Minä ja Kay vastaanotamme hänet taivaassa, mitä sanot?" Hymyilin, ja olin hyvin onnellinen. "Tietenkin minä tulen. Tulen vaikka maailman ääriin kanssasi." Nate katseli minua hyvin surullisesti. "Toivottavasti tuo lupaus pitää." Mitäköhän Nate tarkoitti?

                                                                 ***

Kun Ivy asui sisään huoneeseen, hän näki parhaiden ystäviensä istuvan sängyllä supisten keskenään. Kun he kuulivat oven avautuvan, kaikki nousivat ylös. Ivyn mielestä tyttöjen käytös oli uhkaavaa. Jan oli ensimmäinen joka puhui. "Meidän pitää jutella Ivy." Kristen otti Ivyä kädestä ja istutti hänet sängylle. Yade korjasi silmälasejaan ja aloitti. "Ivy, sinä et ole ollut oma itsesi viimeaikoina. Ole nähnyt paljon painajaisia, ja et ikinä kerro meille mikä sinua vaivaa! Olet jättänyt meidät täysin ulkopuolisiksi!" Yaden poskelle vierähti kyynel. Jan näytti vaivaantuneelta. Hän ei ollut ikinä ollut oikein hyvä käsittelemään tunteita. "Minä en itsekkään tiedä mikä minua vaivaa. Nyt tiedän vain sen, että unet liittyvät jotenkin siihen Anan helminauhaan." Ivy halasi yhä kyynelehtivää Yadea. "Minä lupaan olla vastedes avoimempi." Kohta kaikki tytöt halasivat toisiaan. Kaikkia ihmetytti Ivyn viimeaikainen käytös, mutta päättivät, että olisivat tyytyväisiä hänen lupaukseensa. Jan oli ainut, joka ei uskonut täysin Ivyn selitystä.

Ivy makasi hereillä pitkään yöhön. Hän tiesi että Kristen oli vielä hereillä. Kohta ovelta kuuluikin vaimea koputus. Kristen hiippaili hiljaa ovelle, ja avasi sen. Ivy ei erottanut ovella kuin pitkän tumman hahmon, mutta oli aivan varma, että se oli Alex. Ivy hymyili itsekseen. Kristen oli siis vihdoin antanut periksi. Vaikka tyttö oli ollut ihastunut Alexiin koko lukukauden ajan, vasta nyt hän oli päättänyt antaa pojalle periksi. Ivyä nauratti.

Ivy kuunteli Kristenin ja Alexin askelten loittoneva. Ivy ei saanut millään unta. Häntä pelotti hieman mennä nukkumaan viimekertaisen unen jälkeen. Ivy makasi sängyssään hereillä melkein puolituntia. Hänen silmä luomensa alkoivat jo tuntua raskailta, ja hän melkein nukahti. Ivy hätkähti äkisti hereille, kun kuuli kahdet nopeat juoksuaskeleet käytävästä. Hän nousi nopeasti ylös sängystä, ja juoksi ovelle. Ivy ei ollut odottanutkaan, että näkisi ketään, mutta käytävään päästyään hän lähi silti kävelemään käytävää pitkin. Ikään kuin hän olisi toivonut löytävänsä jotakin.

Ivy käveli pitkän matkan pisin käytävää. Käytävä oli hiljainen, eikä ketään näkynyt.  Ivy vaelsi pitkin käytävää yöpuku päällään kuin transsissa. Ivy oli kyllä hereillä, mutta ei itse tiennyt tapahtumista mitään.

Käsi kosketti Ivyn olkapäätä. Transsin omainen tila oli hetkessä tiessään. Ivy katseli hätääntyneenä ympärilleen. "Missä minä olen?" Ivy näki Kristenin rauhalliset mutta huolestuneet kasvot edessään. Alex seurasi tilannetta hieman kauempaa. "Ivy, mitä sinä teet täällä?" Kristenin katse oli kysyvä. "En minä tiedä! Nousin sängystä katsomaan kuka täällä juoksi. En muista sen enempää." Kristenin ilme muuttui hämmentyneeksi. "Pitäisikö sinun mennä lääkäriin?" Ivystä ehdotus oli kerrassaan tyhmä. "Ei minussa ole mitään vikaa minkä lääkäri voisi korjata. Ivy katsoi vihaisena ystäväänsä, ja lähti kävelemään takaisin heidän huoneeseensa. Kristen huusi monta kertaa Ivyn perään, mutta tyttö vain käveli eteenpäin, katsomatta kertaakaan taakseen.

Kristenille tämä oli liikaa. Hän oli hyvin herkkä ihminen, ja tiennyt mitä tehdä, kun ystävät olivat vihaisia hänelle. Hän alkoi itkeä, ja kaatui polvilleen keskelle käytävää. Alex riensi nopeasti tyttöystävänsä tueksi. Hän asettui Kristenin viereen, kädet tytön ympärille. "Kyllä kaikki menee ihan hyvin. Hän ei tarkoittanut sitä. Ivy pyytää sinulta anteeksi ensimmäisenä aamulla. Usko pois, kaikki järjestyy."