Luku 4- Pudonnut paperi

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kukaan ei ollut huomannut verhojen repimistä, koska ilta oli ollut melkoista sekasortoa. Cat oli juonut itsensä känniin ja pari mari sätkääkin oli tullut poltettua. Aamulla Ana oli ensimmäinen joka heräsi. Hän huomasi revityt verhot. Ana nosti ne ylös lattialta ja katseli niitä hämmästyneenä.

Ana ei ymmärtänyt miksi joku olisi repinyt verhot alas seinältä, mutta oletti Catin olleen taas asialla. Koska oli viikonloppu, Ana veti farkut jalkaansa ja livahti kenenkään huomaamatta ulos huoneesta. Hän lähti kulkemaan vanhanaikaisesti sisustettua käytävää pitkin. Hän pysähtyi oven 25 eteen, ja koputti siihen kolme kertaa. Ana oletti avaajan olevan Jesse, koska he olivat sopineet tapaavansa. Anan suureksi yllätykseksi oven avasi kalpea poika, jonka mustat hiukset olivat pörrössä. Ana ei koskaan ollut nähnyt poikaa ennen mutta oletti tämän olevan Dust, josta hänen uudet ystävänsä olivat kertoneet. "Onko Jesse siellä?", Ana kysyi arasti ja yritti nähdä Dustin taakse poikien huoneeseen. Dust ei sanonut mitään, murahti vaan ja astui sivuun. Jesse istui sängyllään vetäen housuja jalkaansa. Jesse hymyili leveästi ja katsoi Anaa. "Lähdetään sitten", poika sanoi ja nousi ylös. Hän tarttui Anaa kädestä ja johdatti työn ulos huoneesta.

Jesse johdatti Anan kolme kerrosta alemmas, pelihuoneeseen. "Pelataanko biljardia?" Jesse ehdotti ja alkoi asetella palloja pöydälle. Ana nyökkäsi. Anasta Jesse oli todella kiinnostava. Hän oli aina pitänyt musikaalisista pojista. Ana kertoi paljon itsestään samassa kun he pelasivat biljardia. Ana kertoi että hän oli sairastanut masennusta. Hän kertoi heidän hienosta kartanostaan, jossa hän oli kuitenkin niin yksinäinen. Hänen ainoa ystävänsä oli ollut arabialainen täysiverinen Cassius. Analla ei ollut sisaruksia ja hänen vanhempansa olivat aina töissä. Hän oli ollut kotiopetuksessa, joten Analla ei ollut koskaan ollut oman ikäisiään ystäviä. Hänellä oli kuitenkin mahtava suhde hevoseensa Cassiukseen. Ana olikin erittäin taitava kouluratsastaja, ja hän oli saavuttanut lukuisia voittoja arvostetuista kisoista. Kun Ana alkoi sairastaa masennusta, hänen vanhempansa eivät vieneet häntä lääkäriin, niin kuin muut vanhemmat olisivat tehneet, vaan hänet lähetettiin sisäoppilaitokseen. Aluksi Ana oli uskonut, ettei ikinä sopeutuisi sinne, mutta nyt hänellä oli kuitenkin juuri sitä mitä hän oli koko elämänsä kaivannut, ystäviä. Nämä päivät jotka hän oli täällä viettänyt, olivat olleet hänen elämänsä parhaimpia.

Ana ja Jesse siirtyivät puutarhaan kun olivat saaneet pelinsä päätökseen. Jesse oli voittanut ylivoimaisesti, mutta ei Anaa peli kiinnostanut. He kävelivät hetken aivan hiljaa, sanomatta sanaakaan. Ana puhalteli käsiinsä koska oli unohtanut hanskansa huoneeseensa. Jesse katsahti Anaa, ja tarttui tytön käteen. Ana katsoi poikaa hämmästyneenä, mutta vastasi Jessen valloittavaan hymyyn. "Ana, sinä olet todella kaunis", Jesse sanoi ja sipaisi hiukset syrjään Anan kasvoilta. "Todella kaunis", Jesse lisäsi ja suuteli kevyesti tytön huulia. Jesse ja Ana eivät kuitenkaan tienneet että heitä tarkkailtiin.

Ana oli onnellisempi kuin oli ollut moneen vuoteen. Jesse suudelma tuntui vieläkin huulillaan. Ana oli ollut yhtä hymyä sen jälkeen, kun he palasivat puutarhasta. Jesse oli lähtenyt tekemään läksyjään, ja Ana ajatellut mennä kertomaan iloiset uutiset Kathylle. Vaikka Jeankin oli todella mukava, Ana ei kuitenkaan luottanut Jeaniin yhtä paljon, kuin hän luotti Kathyyn. Kathy vain oli sellainen henkilö, joka aina kuunteli mielellään toisten ilot ja surut.

                      Ana käveli mietteissään käytävää pitkin ollenkaan huomaamatta ohi kävelevää Dustia. Dust käveli nenä kiinni hänen punaisessa vihossaan. Ana ei kiinnittänyt ollenkaan huomiota Dustiin, koska näky oli jo niin tavallinen. Mutta jos Ana ei olisi ollut täysin omissa maailmoissaan, hän olisi ehkä huomannut, että Dustin vihon välistä tipahti lattialle irrallinen paperi. Koska Ana ei nähnyt paperin putoamista, hän jatkoi matkaansa huoneeseen numero 10, josta arveli löytävänsä Kathyn. Kun Ana oli turvallisen välimatkan päässä, eräs toinen kumartui lattialle, ja noukki paperin ylös. Löytäjä hymyili tyytyväisenä luettuaan paperin ja taitteli sen siististi taskuunsa. Löytäjä vilkuili sivuillensa nähdäkseen, oliko joku muu nähnyt hänet. Ilmeisesti tyytyväisenä itseensä, hän kääntyi ympäri, ja käveli tiehensä.

Ana astui sisään huoneeseen, ja näki että se oli tyhjä lukuun ottamatta Jeania, joka istui sängyllään ja luki kirjaa joka oli kirjoitettu ranskaksi. "Hei Jean", Ana tervehti ja sai Jeanin säpsähtämään. "Hei. En huomannut ollenkaan että tulit Ana. Olin aivan uppoutunut tähän", Jean sanoi ja heilautti kirjaa kädessään. "Tiedätkö missä Kathy on?" Ana kysyi, ja heitti samalla takkinsa naulakkoon. "Kathy lähti aika kiireellä ja selitti jotain epäselvää sovitusta tapaamisesta. Ajattelin että hän menee tapaamaan Chrisiä." Ana ei vastannut mitään, koska hän tiesi Kathystä ja Natesta. "No en minä tähän välttämättä Kathyä tarvitse. Voinhan kertoa hyvät uutiset sinullekin", Ana hymyili ja istui Jeanin sängylle. Jean näytti kiinnostuneelta ja sanoi: "Kerro ihan kaikki!"

Ana kertoi Jeanille yksityiskohtaisesti mitä he olivat Jessen kanssa puuhanneet, ja kuvasi kuinka ihana Jesse oli. Kun Ana kertoi suudelmasta, Jean katsoi häntä hymyillen, ja taputti häntä olkapäälle. "Vai on Jesse sitten niin ihana!" kuului huvittunut ääni oven raosta. Molemmat tytöt säpsähtivät. Kun he kääntyivät katsomaan ovelle, he näkivät pitkän punahiuksisen pojan, joka irvisteli heille ilkikurisesti. Jeanin kasvoille kohosi autuas ilme, ja hän syöksyi halaamaan poikaystäväänsä. Ana katseli heitä hymyillen, ja päätti antaa rakastavaisten olla kahden.

 Hän käveli ulos huoneesta, miettien mitä tekisi seuraavaksi. Läksyt Ana oli tehnyt jo saman päivänä kun oli ne saanut. Ana ajatteli etsiä itselleen kaverin, jonka kanssa voisi pelata erän tennistä. Ana päätti kokeilla onneaan poikien huoneesta. Hän oli vieläkin niin mietteissään, että ei alkuunkaan huomannut lähtevänä väärään suuntaan. Koska toinen puoli käytävästä oli melkein identtinen toisen puolen kanssa, Ana koputti oveen mikä oli täsmälleen samassa kohdassa kuin Jessen ja muiden huone oli. Oven avasi täysin tuntematon poika, jolla oli maantien väriset hiukset. Poika oli melko tavallisennäköinen, mutta omalla tavallaan komea. "Anteeksi, taisin eksyä" Ana sopersi epäselvästi. "Ei se mitään", poika vastasi. "Minä olen Eric." poika sanoi ja ojensi kättään. "Minä olen Ana", hän kertoi arasti. "Tule sisään esittäytymään!" Eric sanoi ja väistyi oven edestä. Ana astui huoneeseen, joka oli kuin kopio heidän huoneestaan, mutta se oli sisustettu sinisellä. Huoneessa oli neljä sänkyä viiden sijaan. Kolme poikaa istui omilla sängyillään, ja katsoi nyt kysyvästi Anaa. Poika joka istui lähimmällä sängyllä, nousi ylös ja esittäytyi. Poika oli Anaa noin kymmenen senttiä pidempi. "Minä olen William. Mutta kaverit sanovat minua Williksi." poika sanoi vahvalla englantilaisella aksentilla. Ana hymyili ja siirtyi lähemmäs ikkunaa. Lähimpänä ikkunaa istunut poika oli vähintään kaksikymmentä senttiä Anaa pidempi, ja hänellä oli tummat hiukset ja ruskeat silmät. Hiukset olivat hieman tavallista pidemmät. Anasta hän näytti surffarilta. "Minä olen Alex", komistus vastasi, ja Ana sai vahvistuksen Alexin australialaisista sukujuurista. Kolmas poika oli hiljainen, ja kätteli Anaa hyvin ujosti. "Minä olen Tobias", poika kertoi. Anasta poika oli omalla tavallaan hyvin kiinnostavan tuntuinen. Hänellä oli myös maantienväriset hiukset ja siniset silmät. Hän näytti hyvin pohjoismaalaiselta. "Mistä olet kotoisin?" Ana kysyi kiinnostuneena. "Ruotsista", Tobias vastasi, ja kävi istumaan takaisin sängylle. "Haluaisiko joku teistä tulla pelaamaan tennistä?" Ana kysyi ja katseli poika kysyvästi. "Will on todella haka tenniksessä", Alex kertoi ja virnisteli ystävilleen. "No lähdetään sitten!" Will sanoi ja tarjosi käsikynkkäänsä Analle. Ana katsoi poika ihmetellen, mutta lähti Willin matkaan.

Ana yritti epätoivoisesti päihittää Williä, mutta poika oli niin ylivoimainen, että hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia voittoon. Yritystä kyllä löytyi, mutta Ana oli aina liian hidas. Pallo aina vain livahti hänen ohitseen. Tennis ei koskaan kuitenkaan ollut Anan vahvin laji. Ana hikoili kovasti ja hänen suutaan kuivasi, joten hän pyysi sitä Williltä. Ana huomasi kolmen hahmon lähestyvän kenttää. Yhden heistä Ana tunnisti jo kaukaa. Kathyn vaaleista hiuksista ei voinut erehtyä. Kun kolmikko lähestyi heitä, hän tunnisti heistä toisenkin. Se oli Eric, poika jonka hän oli tavannut vasta tuntia aiemmin. Eric piteli kädessään tytön kättä, joka käveli hänen vasemmalla puolellaan. Ana ei muistanut koskaan ennen nähneensä tyttöä. Hänellä oli yllään kirkkaan vihreä mekko, ja mekon alla hänellä oli mustat farkut. Päässään hänellä oli musta baskeri. Tyttö hymyili ujosti. Hänellä oli hailakan punaiset hiukset, mutta ne olivat selvästi tytön omat, eivätkä värjätyt. Tytön kasvoilla oli pisamia, ja hän muistutti kovasti Elliottia, vaikka Ana tiesi että he eivät olleet sukua. "Tulimme katsomaan miten peli sujuu", Eric kertoi ja ojensi Analle vesipullon, johon tyttö oli ollut juuri tarttumassa. Ana kiitti Ericiä ja käänsi sitten katseensa tyttöön, joka piteli edelleen Ericiä kädestä. "Tässä on Ivy", Eric esitteli Ivyn hänen puolestaan. Ivy vaikutti ujolta, hieman samanlaiselta kuin Tobias. Nyt kun Ivy seisoi lähempänä, Ana huomasi ettei hänellä ollut lainkaan meikkiä, mutta Ana uskoi että se teki tytöstä omalla tavallaan vielä kauniimman. Ivyssä ei ehkä ollut sitä missien kauneutta, mutta jotain ihanan omaperäisen kaunista hänessä kyllä oli. Ana siirsi katseensa pois Ivystä ja hymyili Kathylle. "Minun pitää kertoa sinulle pari asiaa!" Ana hihkaisi. Hän vilkutti muille hyvästiksi, ja lähti sitten johdattamaan Kathya jonnekin, missä hän saisi rauhassa kerrata aamun tapahtumat Kathylle.

                                                                 ***

Nate oli edelleen huolissaan siskostaan, mutta uskoi että Kathylle puhuminen oli todella auttanut Kaytä. Nate makasi sängyssään ja hänen ajatuksensa harhailivat aina vain uudestaan Kathyyn. Nate halusi kuollakseen tietää missä mentiin. Kathyhän oli yhdessä Chrisin kanssa, mutta ei hän uskonut että hänen ja Kathyn suudelma oli täysin merkityksetön ollut. Kathy oli vastannut suudelmaan, vaikka olihan se selvästi tullut hänelle täytenä yllätyksenä. Nate ei vain onnistunut karistamaan Kathya päästään, ja makasi vain sängyllään liikkumatta.

Nate oli maannut sängyllä varmaankin puoli tuntia, kunnes oven avaus havahdutti hänet. Ovesta kurkisti sisään tyttö, jolla oli jalassaan korkeat korot ja verkkosukkahousut. Nate olisi tunnistanut tytön jo pelkistä sääristä. Cat astui huoneeseen vähän horjahdellen. Nate arvasi sen johtuvan aamulla juodusta viinistä. Cat kaatui Jessen sängylle ja alkoi nauraa. Nate nousi ylös sängystä ja tarkkaili tilannetta. Huoneessa ei nyt ollut muita kuin Nate, Dust ja Cat. Tilanne oli erittäin omituinen, pitkä tyttö erittäin säädyttömissä vaatteissa makasi sängyllä nauraen ja mustahiuksinen poika huoneen toisella laidalla kirjoitti taukoamatta punaiseen vihkoonsa, eikä nostanut edes katsettaan. Nate ei kestänyt näitä omituisia ihmisiä, ja veti farkut jalkaansa. Hän avasi oven ja katsoi huoneessa olevia ihmisiä. "Mikä ihme teitä ihmisiä vaivaa?!" Nate huudahti, mutta sanoilla ei ollut minkäänlaista vaikutusta huoneen tapahtumiin.

Nate oli hyvin ärtynyt, mutta ärtyneisyys ei johtunut Dustista ja Catista, vaan yksinomaan hänen omasta epätietoisuudestaan. Nate kirosi mielessään Kathyä, eikä huomannut lähestyvää tyttökaksikkoa. Nate törmäsi päistikkaa Kathyyn, ja tyttö kaatui taaksepäin. "Minä tästä lähdenkin", Ana sanoi ja jätti Naten ja Kathyn kaksin käytävään. Nate tarjosi kättään ja nosti Kathyn ylös lattialta. Kathy ei katsonut Nate silmiin, vaan tuijotti tiiviisti lattiaan. "Kathy, minusta tuntuu että meidän täytyy puhua", Nate sanoi ja nosti tytön leukaa pakottaen hänet katsomaan itseään silmiin. "Nate, minä en voi tehdä sitä Chrisille. Minä todella välitän hänestä.", Kathy kuiskasi. Kyyneleet täyttivät tytön siniset silmät. Kathy riuhtaisi itsensä irti Naten otteesta, ja lähti juoksemaan nopeasti pois Naten luota. Nate yritti ymmärtää Kathyä, mutta hänestä ratkaisu oli yksinkertainen. Nate oli varma, että Kathy ei tuntenut Chrisiä kohtaan yhtä paljon kuin häntä. Ja Nate halusi todistaa sen Kathylle.

Naten oli vaikea saada itseään rauhoittumaan, joten hän suuntasi alakerran punttisalille. Nate ei ollut koskaan käynyt siellä, mutta Jesse oli kertonut että nyrkkeilysäkkiin oli hyvä purkaa vihaa. Nate astui sisään punttisalille, nappasi nyrkkeilyhanskat kaapista, ja veti ne käteensä. Nate astui nyrkkeilysäkin luo, ja alkoi hakata sitä raivokkaasti. "Onkohan tuo aivan tervettä?" kysyi tytön ääni. Nate kääntyi ympäri ja näki punahiuksisen tytön istumassa jumppamaton päällä. "Kuka sinä olet?" Nate kysyi epäilevästi. "Minä olen Ivy", tyttö vastasi hymyillen. "Minä olen Nate", poika sanoi. "Vaikka sinulla Kathylla on ongelmia, eivät ne tuolla tavalla ratkea", tyttö sanoi ja katseli Nate pää kallellaan. Nate rypisti otsaansa. "Mistä sinä tiedät mitään Kathystä ja minusta?" Ivy ei kiinnittänyt Nateen mitään huomiota, vaan alkoi joogata. "Ivy?" Nate sanoi kysyvästi. Tyttö ei tehnyt muuta kuin sulki silmänsä ja jatkoi rauhassa joogaamista. Nate asteli lähemmäs Ivyä ihmeissään. Mistä tyttö tiesi Natesta ja Kathystä? Nate istahti Ivyn viereen jumppamatolle. Nate huomasi, että Ivyn jalat olivat täynnä kirjoitusta ja kuvioita. Nate ei ymmärtänyt tyttöä. Hän tiesi Natesta melko paljon, vaikka hän ei ollut ikinä nähnyt eikä kuullut Ivystä. Kuitenkaan Ivyn salaperäisyys ei haitannut Natea ollenkaan. Hän kävi makaamaan Ivyn viereen, ja oli nyt täysin rauhallinen. Jokin tytön olemuksessa sai hänet rentoutumaan. Nate oli melko varma että hän kuulin musiikkia, mutta eihän se ollut mahdollista, koska huoneessa ei ollut muita kuin hän ja Ivy. Vai oliko?